|
Vuoden 2017 menneet konsertit:
|
|
|
9.1.2017 |
KOM-ravintola, Helsinki
Oona Airola ja Kaj Chydenius
Virran partaalla paju
Oona Airola on ykspihlajalaisen työväenkulttuurin
kasvatti Kokkolasta. Kaj Chydeniuksen laulut ovat hänelle
tutut jo lapsuudesta lähtien. Opintovuodet
Teatterikorkeakoulun näyttelijälinjalla ovat sisältäneet
myös tiivistä yhteistyötä Kaj Chydeniuksen kanssa, josta
CD-levy "Ole rohkea, sydän" on iloinen dokumentti.
Yhteistyö jatkuu uudella lauluohjelmalla "Virran partaalla
paju", joka tuo esille ns. vanhan työväenrunon monet
mestarit, mm. Matti Saarisen, Kaarlo Terhin, Hilja
Liinamaan, Eemil Elon ja Jali joutsenniemen. Vanhat runot
kuullaan nyt Kaj Chydeniuksen uusina sävellyksinä.
Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri
|
21.1.2017 |
Teatteritalo, Kajaani
Minja Koski ja Kaj Chydenius
Hellyys ja vimma
Minja Kosken uusi Chydenius-ohjelma sisältää lauluja
seitsemältä vuosikymmeneltä 1950-luvulta 2010-luvulle.
Vanhin laulu on säveltäjän teiniaikojen liikuttava
Koskenniemi. “Taitoa on tuskin nimeksikään, mutta kelpasi
se Joensuun koululaisille”, sanoo Chydenius itse tutu
pilke silmässään.
60-luvulta on Lapualaisoopperaa ja laulu Mikko Niskasen
elokuvasta Käpy selän alla, 70-luvulta työväenruno
Kisällittäret ja Kiven Laulu oravasta. 80-luvun runot ovat
Aku-Kimmo Ripatin ja Timo K. Mukan, 90-luvulta on Pirkko
Saisiota ja Claes Anderssonia.
Heikki Salon Pyörällä pappilaan avaa uuden vuosisadan, ja
mukana ovat mm. Matti Rossi ja Aulikki Oksanen. Kuluvalle
vuosikymmenelle asettuu vihdoin nuoren L. Onervan raivoisa
protesti Ei onnea luotu minulle. Siinä on sitä vimmaa.
Lisätiedot: Kajaanin
Kaupunginteatteri
|
22.1.2017
|
Kuhmo-talo, Kuhmo

Lisätiedot: Kuhmo-talo
|
1.2.2017 |
Äänekoski
Kai Hyttinen ja Kaj Chydenius
Sinua, sinua rakastan
|
5.2.2017 |
Jakobstad
Novia-elever och Kaj Chydenius
Finland 100 år
|
6.2.1017 |
KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Syvyys ja hurma
Taru Nymanin uusi ohjelma "Syvyys ja hurma" on Kaj
Chydeniuksen tuotannon retrospektiivi: lauluja kuudelta
vuosikymmeneltä. Ohjelmiston kulmakivet ja tutkaparit ovat
Leino ja Onerva, Mustapää ja Tynni, sekä Viita ja
Meriluoto. Säveltäjän omaa sukupolvea edustavat Rossi,
Saaritsa, Mikkola, Oksanen ja Mukka. Klassikko ylitse
muiden on Aleksis Kiven "Sydämeni laulu". Nymanin ja
Chydeniuksen parikymmenvuotinen yhteistyö saa tässä
ohjelmassa syvällisen ja hurmioituneen monumentin.
Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri
|
8.2.2017 |
Kotkan Kaupunginteatteri, Kotka
Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Pentti Saaritsa ja ystävät
Upeaääninen Kari Hevossaari tulkitsee kaksikymmentä Kaj
Chydeniuksen säveltämää laulua.
Näistä puolet on sävelletty Pentti Saaritsan runoihin ja
toinen puoli muiden runoilijoiden teksteihin, kommenteiksi
ensimmäisille.
Näin Saaritsan "Laulu kahdesta veneestä" saa vierelleen
Bertolt Brechtin "Laulun paikasta ja takista" ja ”Muistoja
Bogotasta” kohtaa Lauri Siparin ”Pietari-valssin” sekä
Alfred de Mussetin ”Venetsian”. Kun mukaan sotketaan Elmer
Diktoniusta ja Rooman keisari Hadrianusta sekä muutama muu
kynäniekka vielä, tuloksena on tunteikas matka läpi
historian, karttapallon ja eletyn elämän.
Liput ja tiedustelut: Kotkan
kaupunginteatteri
|
9.2.2017 |
Teatteri Vanha Juko, Lahti
Minja Koski ja Kaj Chydenius
Hellyys ja vimma
Minja Kosken uusi Chydenius-ohjelma sisältää lauluja
seitsemältä vuosikymmeneltä 1950-luvulta 2010-luvulle.
Vanhin laulu on säveltäjän teiniaikojen liikuttava
Koskenniemi. “Taitoa on tuskin nimeksikään, mutta kelpasi
se Joensuun koululaisille”, sanoo Chydenius itse tutu
pilke silmässään.
60-luvulta on Lapualaisoopperaa ja laulu Mikko Niskasen
elokuvasta Käpy selän alla, 70-luvulta työväenruno
Kisällittäret ja Kiven Laulu oravasta. 80-luvun runot ovat
Aku-Kimmo Ripatin ja Timo K. Mukan, 90-luvulta on Pirkko
Saisiota ja Claes Anderssonia.
Heikki Salon Pyörällä pappilaan avaa uuden vuosisadan, ja
mukana ovat mm. Matti Rossi ja Aulikki Oksanen. Kuluvalle
vuosikymmenelle asettuu vihdoin nuoren L. Onervan raivoisa
protesti Ei onnea luotu minulle. Siinä on sitä vimmaa.
Liput ja tiedustelut: Teatteri
Vanha Juko
|
14.2.2017 |
STOA, Helsinki
Taru Nyman, Sören Lillkung ja Kaj Chydenius
Oma maa / Vårt land
Taru Nymanin, Sören
Lillkungin ja Kaj Chydeniuksen Suomi 100-konsertti
kummallakin kotimaisella kielellä.
Vanhin, Ruotsin
vallan aikainen laulu on Frans Mikael Franzénin
juomalaulu (duetto) Livets njutning / Elämän nautinto.
Ohjelmassa kuljetetaan suomen- ja ruotsinkielisen
runouden huippunimiä hyvässä sovussa läpi venäläisen
suuriruhtinaskunnan ajan Runebergistä, Kivestä ja
Leinosta Joakim Grothiin ja Jukka Itkosen. Tähtäimessä
on yhdessäelo, yhteistyö ja ystävyys.
Lisätietoja: STOA
|
2.3.2017 |
Teatteri Vanha Juko, Lahti
Minja Koski Kaj Chydenius
Hellyys ja vimma
Minja Kosken uusi Chydenius-ohjelma sisältää lauluja
seitsemältä vuosikymmeneltä 1950-luvulta 2010-luvulle.
Vanhin laulu on säveltäjän teiniaikojen liikuttava
Koskenniemi. “Taitoa on tuskin nimeksikään, mutta kelpasi
se Joensuun koululaisille”, sanoo Chydenius itse tutu
pilke silmässään.
60-luvulta on Lapualaisoopperaa ja laulu Mikko Niskasen
elokuvasta Käpy selän alla, 70-luvulta työväenruno
Kisällittäret ja Kiven Laulu oravasta. 80-luvun runot ovat
Aku-Kimmo Ripatin ja Timo K. Mukan, 90-luvulta on Pirkko
Saisiota ja Claes Anderssonia.
Heikki Salon Pyörällä pappilaan avaa uuden vuosisadan, ja
mukana ovat mm. Matti Rossi ja Aulikki Oksanen. Kuluvalle
vuosikymmenelle asettuu vihdoin nuoren L. Onervan raivoisa
protesti Ei onnea luotu minulle. Siinä on sitä vimmaa.
Liput ja tiedustelut: Teatteri
Vanha Juko
|
9.3.2017 |
Tampereen Teatteri, Tampere
Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Pentti Saaritsa ja ystävät
Upeaääninen Kari Hevossaari tulkitsee kaksikymmentä Kaj
Chydeniuksen säveltämää laulua.
Näistä puolet on sävelletty Pentti Saaritsan runoihin ja
toinen puoli muiden runoilijoiden teksteihin, kommenteiksi
ensimmäisille.
Näin Saaritsan "Laulu kahdesta veneestä" saa vierelleen
Bertolt Brechtin "Laulun paikasta ja takista" ja ”Muistoja
Bogotasta” kohtaa Lauri Siparin ”Pietari-valssin” sekä
Alfred de Mussetin ”Venetsian”. Kun mukaan sotketaan Elmer
Diktoniusta ja Rooman keisari Hadrianusta sekä muutama muu
kynäniekka vielä, tuloksena on tunteikas matka läpi
historian, karttapallon ja eletyn elämän.
Liput ja tiedustelut: Tampereen
Teatteri
|
16.3.2017 |
Turun Kaupunginteatteri, Turku
Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Pentti Saaritsa ja ystävät
Upeaääninen Kari Hevossaari tulkitsee kaksikymmentä Kaj
Chydeniuksen säveltämää laulua.
Näistä puolet on sävelletty Pentti Saaritsan runoihin ja
toinen puoli muiden runoilijoiden teksteihin, kommenteiksi
ensimmäisille.
Näin Saaritsan "Laulu kahdesta veneestä" saa vierelleen
Bertolt Brechtin "Laulun paikasta ja takista" ja ”Muistoja
Bogotasta” kohtaa Lauri Siparin ”Pietari-valssin” sekä
Alfred de Mussetin ”Venetsian”. Kun mukaan sotketaan Elmer
Diktoniusta ja Rooman keisari Hadrianusta sekä muutama muu
kynäniekka vielä, tuloksena on tunteikas matka läpi
historian, karttapallon ja eletyn elämän.
Lisätiedot: Turun
Kaupunginteatteri
|
20.3.2017 |
Espoon Teatteri, Espoo
Minja Koski, Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Ylpeä laulajan arpa
Minja Koski ja Mikael Saari ovat nuorta sukupolvea Kaj
Chydeniuksen laulustudiossa. Molempien äänet taipuvat sekä
herkkään lyyrisyyteen että kajakkaan vimmaan, laulujen
teksteihin keskitytään ja kaunis ääni on bonus.
Lauluillassa kuullaan uusia ja vanhoja Chydeniuksen
lauluja maestron itsensä säestyksellä. Ohjelma lainaa
nimensä Uuno Kailaan runosta Finaali, kumpikin laulaja on
taiteensa edessä sekä ylpeä että nöyrä. Ja taas duetto
helähtää!
Liput ja tiedustelut: Espoon
Teatteri
|
27.3.2017 |
KOM-ravintola, Helsinki
Helmi-Leena Nummela, Tatu Siivonen ja Kaj Chydenius
Kuiskausten saari
Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri
|
29.3.2017 |
Lappeenrannan kaupunginteatteri, Lappeenranta
Sanna Kemppainen ja Kaj Chydenius
Männikkömetsät
Konsertissa kuullaan suomalaista huippurunoutta L.
Onervasta ja Elina Vaarasta Marja-Leena Mikkolaan ja
Aulikki Oksaseen. Aiheina kotiseutuylpeyttä, toiveikkuutta
ja pettymyksiä rakkaudessa. Suomalaisia tuntoja Ruotsissa
ja Italiassa.
Lavalla parhaassa lauluiässä Sanna Kemppainen.
Konsertin sävellykset, säestys ja juonnot Kaj Chydenius.
Liput ja tiedustelut: Lappeenrannan
kaupunginteatteri
|
3.4.2017 |
Espoon Teatteri, Espoo
Minja Koski, Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Ylpeä laulajan arpa
Minja Koski ja Mikael Saari ovat nuorta sukupolvea Kaj
Chydeniuksen laulustudiossa. Molempien äänet taipuvat sekä
herkkään lyyrisyyteen että kajakkaan vimmaan, laulujen
teksteihin keskitytään ja kaunis ääni on bonus.
Lauluillassa kuullaan uusia ja vanhoja Chydeniuksen
lauluja maestron itsensä säestyksellä. Ohjelma lainaa
nimensä Uuno Kailaan runosta Finaali, kumpikin laulaja on
taiteensa edessä sekä ylpeä että nöyrä. Ja taas duetto
helähtää!
Liput ja tiedustelut: Espoon
Teatteri
|
24.4.2017 |
KOM-ravintola, Helsinki
Maruska Verona ja Kaj Chydenius
Minä kaipaan
Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri
|
28.4.2017 |
STOA, Helsinki
Minja Koski, Maruska Verona, Lauri Maijala, Jussi
Chydenius ja Kaj Chydenius
Punertaa – Vappukonsertti
Minja Koski, Maruska
Verona, Lauri Maijala ja Jussi Chydenius laulavat Kaj
Chydeniuksen säestäminä ja juontamina Vapun ajan
alkamaan.
Vappu on punaisten
työväenlaulujen aikaa, vaaleiden ja tummien. Vappu on
myös tulipunaisten rakkauslaulujen juhlaa, sama kaiku on
sydänten.
Lapualaisoopperan laulut täyttävät 50 vuotta, Kosolal,
Hurjan-Hiljan ja Lyytin laulut kertovat historiasta,
mutta koskettavat myös nykypäivää: ei väkivaltaa!
Matti Rossin, Marja-Leena Mikkolan ja Aulikki Oksasen
rakkauslaulut Kaj Chydeniuksen sävellyksinä ovat nekin
jo pitkään olleet hengissä, ja uusia lauluja syntyy
jatkuvasti: ”Sua rakastan, sua puolustan!”
Lisätietoja: STOA
|
8.5.2017 |
KOM-ravintola, Helsinki
Minja Koski ja Kaj Chydenius
Hellyys ja vimma
Minja Kosken uusi Chydenius-ohjelma sisältää lauluja
seitsemältä vuosikymmeneltä 1950-luvulta 2010-luvulle.
Vanhin laulu on säveltäjän teiniaikojen liikuttava
Koskenniemi. “Taitoa on tuskin nimeksikään, mutta kelpasi
se Joensuun koululaisille”, sanoo Chydenius itse tutu
pilke silmässään.
60-luvulta on Lapualaisoopperaa ja laulu Mikko Niskasen
elokuvasta Käpy selän alla, 70-luvulta työväenruno
Kisällittäret ja Kiven Laulu oravasta. 80-luvun runot ovat
Aku-Kimmo Ripatin ja Timo K. Mukan, 90-luvulta on Pirkko
Saisiota ja Claes Anderssonia.
Heikki Salon Pyörällä pappilaan avaa uuden vuosisadan, ja
mukana ovat mm. Matti Rossi ja Aulikki Oksanen. Kuluvalle
vuosikymmenelle asettuu vihdoin nuoren L. Onervan raivoisa
protesti Ei onnea luotu minulle. Siinä on sitä vimmaa.
Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri
|
11.06.2017 klo 15
|
Orimattilan
Karkkula, Toimela
Taru
Nyman ja Kaj Chydenius
Aika
ja unelmat
Taru Nymanin ja Kaj
Chydeniuksen kokoama lauluohjelma on omistettu laulajan
isälle, kelloseppä VeijoNymanille, joka syksyllä siirtyy
eläkkeelle. Laulut kertovat kelloista, aika-käsitteestä ja
elämän unelmista.
|
2.7.2017
klo 18
|
Puumalan kirkko
Taru Nyman, Jussi Chydenius ja Kaj Chydenius
Maan korvessa
Kirkkoon sopivia runoja Kaj Chydeniuksen säveltäminä ja
Taru Nymanin ja Jussi Chydeniuksen laulamina. Säveltäjä
juontaa pianon äärestä: yhä edelleen kulkee monen lapsosen
tie maan korvessa, tukenaan kenellä enkeli, kenellä
kanssaihminen, ystävyys tai vaikka vain pieni laulu.
|
5.7.2017
klo 16.30
|
Kajaanin runoviikko, Kouta-sali
Oona Airola ja Kaj Chydenius
Puolesta ja vastaan
"Puolesta ja vastaan" on säveltäjä Kaj Chydeniuksen uusi
retrospektiivi, sävellyksiä kuudelta vuosikymmeneltä. Magdaleena
(teksti Kaarina Helakisa) on vuodelta 1968, Nuoruustango
(Anu Kaipainen) vuodelta 1971, Laulu Zapatan kuolemasta
(Galeano/Partanen) vuodelta 1987. Uudempia sävellyksiä
sisältyy Oona Airolan Chydenius-CD:lle "Ole rohkea sydän"
vuodelta 2013. |
7.7.2017
klo 17.45
|
Kajaanin runoviikko, Kouta-sali
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Syvyys ja hurma
Taru Nyman on Kaj Chydeniuksen keskeinen yhteistyökumppani
parinkymmenen vuoden ajalta. "Syvyys ja hurma" kuljettaa
läpi sävellystuotannon "Lemminkäisen äidin kehtolaulusta"
(Leino, 1964) Marja-Leena Mikkolan "Kuningaskalan
jäähyväisiin" (2010) ja Eila Kivikk'ahon "Muuan isämeitä"
-lauluun (2014). Levyltä tuttuja ovat esim. Hellaakosken
"Ilta", Kurkelan "Pietá" ja Saaritsan "Muistoja Bogotasta". |
16.7.2017
klo 17
|
Heinävesi, Marjamäen
pappila
Kai Hyttinen ja Kaj Chydenius
Sinua, sinua rakastan
Pian 30 vuotta sitten alkoi laulajan ja säveltäjän
yhteistyö, eikä loppua näy. Suomen maan ja runouden koko
kuva on ohjelmiston perusta: on Lappia, on Kainuuta, on
Pispalaa ja Helsinkiä.
Marja-Leena Mikǩolan Laulu kuolleesta raǩastetusta ja
Aulikki Oksasen Sinua, sinua rakastanjohdattelevat Jukka
Itkosen runoon ”Pate Eettisen testamentti”.
|
23.7.2017
klo 19
|
Mallusjoki, Takinkääntöviikon avajaiskonsertti
Monna Kamu, Ritva Sorvali, Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Kun totuin puhelemaan
Jo parikymmentä vuotta sitten tämä laulukolmikko säestäjänsä
kanssa esittäytyi orimattilalaiselle festivaaliyleisölle.
Taas ovat mukana Mikkolan "Tyttö ja tanssiva karhu",
Mannisen "Neito kangasta kutovi" ja Sarkian #Sielun laulu",
mutta myös Saaritsan "Muistoja Bogotasta", Taposen "Mun
kaunis kotimaani" ja Tynnin "En tiedä oletko jossain", josta
konsertin nimi tulee. |
6.8.2017
klo 14
|
Mallusjärven ympäriajo
Taru Nyman, Sanna Kemppainen, Kaj ja Kalle Chydenius,
Tapani Kokko sekä tuttu puhallinsektio
Elonkorjuun aikaan
Taas tänäkin vuonna ainutlaatuinen ja taatusti
karnevaalihenkinen Kössi Kyrön kuljettama traktorivetoinen
laululava kiertää Orimattilan Mallusjärven pysähtyen
viidesti: Karkkulassa Toimelan pihalla, Mallusniemen
kartanon pihalla, Mallusjärvellä Lasi- ja keramiikkakeskus
Kuun pihalla ja Lepokodin pihalla päätyäkseen lopulta
Kokko-Kannon Veistospuistoon Sammalistossa. Ja aurinko
paistaa!
|
8.8.2017
klo 19
|
Tampere Teatterikesän
Teltta
Minja Koski, Jussi-Pekka Parviainen ja Kaj Chydenius
Rakkauden kaivo
”Rakkauden kaivosta riittää/juomaa ammentaa”, kirjoittaa
Yrjö Kaijärvi runossaan ”Lämpimän tuulen maa” (1937).
Laulavat näyttelijät Minja Koski ja Jussi-Pekka Parviainen
esittävät Chydenius-ohjelmassaan runoja myös Kaijärven
kokoelmista ”Multa laulaa”(1834), ”Ovi avautuu” (1942) ja
”Kotikylä” (1953).Sooloja ja duettoja kuullaan myös
Bergh-Kallion, Kaarlo Sarkian ja Jukka Siirosen runoina.
|
13.8.2017
klo 16
|
Jyväskylä, Vakiopaine
Laura Lehtola ja Kaj Chydenius
Sydän kyllin on kipeä
Kaj Chydeniuksen rakkauslauluja vuosien varrelta,
Meriluotoa, Mukkaa, Melleriä ja paljon Marja-Leena Mikkolaa. |
28.8.2017
klo 20
|
Helsinki,
KOM-ravintola
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Suomeni maa
Taru Nymanin uusin Chydenius-ohjelma on
”maantieteellinen”: runot kuvaavat Suomen maata Lapista
(Timo K. Mukan ”Minun lintuni”) Ahvenanmaalle (”Oolannin
sota”, trad.). Lintuja on mukana paljon: Rastas, kukko,
pääskynen, tikka, harakka, joutsen, sorsa ja tarkemmin
yksilöimättömät pikkulinnut. Titityy!
|
11.9.2017
klo 20
|
Helsinki,
KOM-ravintola
Anna Heiskanen ja Kaj Chydenius
Kukkia pankkiholvissa
Neljä runoilijaa ja jokaiselta
yksi runokokoelma:
L. Onerva (1882-1972) ”Siivet ” (2004) Hannu Mäkelän
postuumi kokoelma Onervan vanhuudenrunoista. Nostalgiaa,
elämänviisautta.
Jukka Itkonen (1951-) ”Sanamaa” (2013) Tiukkaa ja hauskaa
suomea lapsille mutta myös aikuisille.
Aila Meriluoto (1924-) ”Lasimaalaus” (1946). Komea
esikoisteos sävähdytti sodanjälkeistä Suomea. Nuorta
herkkyyttä, varhaiskypsää voimaa.
Jaakko Raittila (1948) ”Mitä kirjoittanetkin” (2016)
Maanläheistä tätäpäivää.
|
21.9.2017
klo 19
|
Lahti, Teatteri Vanha Juko
Minja Koski, Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Ylpeä laulajan arpa
Minja Koski ja Mikael Saari
ovat nuorta sukupolvea Kaj Chydeniuksen laulustudiossa.
Molempien äänet taipuvat sekä herkkään lyyrisyyteen että
kajakkaan vimmaan, laulujen teksteihin keskitytään, ja
kaunis ääni on bonus. Uusi lauluohjelma lainaa nimensä
Uuno Kailaan runosta Finaali, kumpikin laulaja on
taiteensa edessä sekä ylpeä että nöyrä. Ja taas duetto
helähtää!
|
27.9.2017
klo 18
|
Helsinki, STOA
Talvi-Maaria Turunen ja Kaj Chydenius
Kotimaani ompi Suomi
Nuori joensuulainen
oopperalaulaja Kaj Chydeniuksen laulujen kimpussa. Näin
kauniisti soivan sopraanoäänen on helppo suostua tekstin
ensisijaisuuteen. Sanoma on runoissa, tunteen voima
ratkaisee lopulta.
|
6.10.2017
klo 19
|
Joensuu, Konservatorio
Talvi-Maaria Turunen ja Kaj Chydenius
Kotimaani ompi Suomi
Moniko joensuulainen muistaa 1950-luvun
Chydi-kvartetin?
|
16.10.2017
klo 20
|
Helsinki, KOM-ravintola
Mikael Saari, Tatu Siivonen ja Kaj Chydenius
Mitä varten kukaan on
Kirsi Kunnas kysyy runossaan
”Tuulen laulu” ”Mitä varten kukaan on? ja vastaa ”Joku on
meitä kaikkia varten”. Mikael Saari ja Tatu Siivonen
tulkitsevat suomalaista runoutta Kaj Chydeniuksen
säestyksellä. ”Klassikkoja” ja uutuuksia yksin ja kaksin.
|
27.11.2017
klo 20
|
Helsinki, KOM-ravintola
Johannes Holopainen ja Kaj Chydenius
Retken määrä
KOM-teatterin nuori näyttelijä
Johannes Holopainen ensi kertaa yhteistyössä Kaj
Chydeniuksen kanssa. ”Lahjakas muusikko, kaunis korkea
tenoriääni, intohimoinen tulkitsija, iloitsen”, sanoo
säveltäjä. Millaisella retkellä ollaan?
|
2.12.2017
|
Helsinki, Suvilahti
Taru Nyman, Oona Airola, Tatu Siivonen, Jussi Chydenius ja
Kaj Chydenius
Joudu, armas!
Kaj Chydeniukselta pyydetty
valikoima rakkauslauluja neljän laulajan äänin.
Kvartettisovituksena ”Itkisit joskus illoin” Larin-Kyöstin
tekstiin, runsaasti duettoja ja tuttuja sooloja.
|
3.12.2017
klo 15
|
Helsinki, STOA
Minja Koski, Maruska Verona ja Kaj Chydenius
Kaiun tytöt hienohelmat
Einari Vuorela helskyttää
runossaan ”Metsänkävijä”: ”kaukaisilla kukkuloilla/kutoi
hauraat haavekankaat/kultaisilla sukkuloilla”. Kaksitoista
tyttöduettoa, ja neljä sooloa per nuppi. Äänet soivat
yhteen ja vauhtia piisaa.
|
11.12.2017
klo 20
|
Helsinki, KOM-ravintola
Ursula Salo, Tuukka Leppänen ja Kaj Chydenius
Talvi tuiskuu lunta
Konsertti huipentaa Kaj
Chydeniuksen Suomi 100-vuoden. Talviaiheisia runoja
Topeliukselta ja Harmajalta, jouluaiheita Ahti Taposelta
ja Jukka Itkoselta. Runsas valikoima Otto Mannista, mukana
myös Hellaakoskea, Sarkiaa ja Claes Anderssonia.
|
13.12.2017
klo 20
|
Klaukkalan kirjasto
Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Täällä on laulu
Perinteellinen joulukonsertti
Klaukkalan kirjastossa, lauluvuorossa Kari Hevossaari.
Klassikkojen (Leino, Koskenniemi, Mustapää, Turtiainen ja
Viita) väliin nuorempiakin, Pentti Saaritsa, Aulikki
Oksanen ja Lauri Sipari. Laulajan äänilaji: tenori.
|
|
|
|
Vuoden 2016 menneet
konsertit |
|
Vuoden 2015 menneet
konsertit |
|
Vuoden 2014 menneet
konsertit |
|
Vuoden 2013 menneet
konsertit |
|
Vuoden 2012 menneet
konsertit |
|
Vuoden 2011 menneet
konsertit |
|
Vuoden
2010 menneet konsertit |
|
Vuoden
2009 menneet konsertit |