Vuoden 2015 menneet konsertit:
4.1.2015

Nurmon kirkko, Seinäjoki
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Vain hiljaisella on korvat kuulla

Taru Nyman tulkitsee säveltäjän säestyksellä Kaj Chydeniuksen kirkkoon soveltuvia suomalaisia lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Otsikko tulee Aaro Hellaakosken runosta ”Ilta”, ja ohjelman ensiesitys 18.4.2010 Helsingin Johanneksenkirkossa huipensi 70-vuotiaan säveltäjän juhlavuoden. Sen jälkeen Nyman ja Chydenius ovat esittäneet ohjelmaa eri puolilla Suomea.

Texicalli Records on tuottanut konsertin lauluista cd-levyn, jonka lauluista kolme on äänitetty Orimattilan kirkossa kanttori Rita Hontin säestäessä uruilla.

Ohjelman runoilijoita ovat Hellaakosken lisäksi mm. Aleksis Kivi, Eino Leino, P. Mustapää, Jaakko Haavio, Elina Vaara, Oiva Paloheimo ja Lauri Viita. Avausnumero on suomalainen kansanruno ”Katso, Kiesus, karjaistani” ja päätteeksi kuullaan Saima Harmajan riipaiseva ”On maa”.

19.1.2014
klo 20

KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Olet kaunein mitä tiedän

Kaj Chydeniuksen rakkauslauluja Taru Nyman on laulanut aina, pian 20 vuotta, levytettyjä lauluja on kymmeniä ja loppua ei ole näkyvissä. Kevätkaudeksi 2015 kaksikko on valmistanut ohjelman, joka on saanut nimensä P. Mustapään runosta ”Laulu” (1947). Se alkaa sanoilla: "Tein lasinkuultavan laulun", ja on helmi suomalaisten rakkausrunojen joukossa. Aulikki Oksasen tekstejä ohjelmassa on neljä, 1960-luvun klassikot ”Puhu minulle rakkaudesta” ja ”Hyvästi” saavat seurakseen uudet ”Syleily” ja ”Sileäksi vasten sydäntä”. Eila Kivikk’aho alkaa ohjelman runolla ”Eräs”, ja päättää sen runolla ”Muisto”. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

25.1.2015

Kapsäkki, Helsinki
Monna Kamu ja Kaj Chydenius
Kahvikonsertti

Lisätietoja: Kapsäkki

29.1.2015

Joensuu
Minja Koski ja Kaj Chydenius
Myrskylinnut

Viidessä vuodessa Minja Koski on jo ehtinyt ottaa paikkansa Kaj Chydeniuksen laulustudion eturivissä. Yhteiskonsertti Ritva Sorvalin kanssa (Raha muka paha” 2009) johti kolmeen omaan Chydenius-ohjelmaan (Syleily 2011, Matka 2012 ja Myrskylinnut 2013), välissä vielä yhteisohjelma Mikael Saaren kanssa (Uhma, tyyneys 2012). Kaikki ohjelmat on ensiesitetty KOM-ravintolan maanantaisarjassa ja Lahden Vanhassa Jukossa, Minja Kosken kotiteatterissa.

Minja Koski on lähtöisin Kuhmosta, kaukana rintamailta. Hänen tulkintojaan leimaa lähes vimmainen reippaus, mutta kaunis ääni taipuu myös myötätuntoon ja hellyyteen.

1.2.2015

Myrskylän kirkko
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Vain hiljaisella on korvat kuulla

Taru Nyman tulkitsee säveltäjän säestyksellä Kaj Chydeniuksen kirkkoon soveltuvia suomalaisia lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Otsikko tulee Aaro Hellaakosken runosta ”Ilta”, ja ohjelman ensiesitys 18.4.2010 Helsingin Johanneksenkirkossa huipensi 70-vuotiaan säveltäjän juhlavuoden. Sen jälkeen Nyman ja Chydenius ovat esittäneet ohjelmaa eri puolilla Suomea.

Texicalli Records on tuottanut konsertin lauluista cd-levyn, jonka lauluista kolme on äänitetty Orimattilan kirkossa kanttori Rita Hontin säestäessä uruilla.

Ohjelman runoilijoita ovat Hellaakosken lisäksi mm. Aleksis Kivi, Eino Leino, P. Mustapää, Jaakko Haavio, Elina Vaara, Oiva Paloheimo ja Lauri Viita. Avausnumero on suomalainen kansanruno ”Katso, Kiesus, karjaistani” ja päätteeksi kuullaan Saima Harmajan riipaiseva ”On maa”.

3.2.2014

Nurmijärven Pääkirjasto
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Olet kaunein mitä tiedän

Kaj Chydeniuksen rakkauslauluja Taru Nyman on laulanut aina, pian 20 vuotta, levytettyjä lauluja on kymmeniä ja loppua ei ole näkyvissä. Kevätkaudeksi 2015 kaksikko on valmistanut ohjelman, joka on saanut nimensä P. Mustapään runosta ”Laulu” (1947). Se alkaa sanoilla: "Tein lasinkuultavan laulun", ja on helmi suomalaisten rakkausrunojen joukossa. Aulikki Oksasen tekstejä ohjelmassa on neljä, 1960-luvun klassikot ”Puhu minulle rakkaudesta” ja ”Hyvästi” saavat seurakseen uudet ”Syleily” ja ”Sileäksi vasten sydäntä”. Eila Kivikk’aho alkaa ohjelman runolla ”Eräs”, ja päättää sen runolla ”Muisto”. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

8.2.2015
klo 18
Pitäjänmäen kirkko, Helsinki
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Vain  hiljaisella on korvat kuulla

Taru Nyman tulkitsee säveltäjän säestyksellä Kaj Chydeniuksen kirkkoon soveltuvia suomalaisia lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Ohjelman runoilijoita ovat  Aleksis Kivi, Eino Leino, Aaro Hellaakoski, Elina Vaara, Aale Tynni ja Lauri Viita.

9.2.2014
klo 20

KOM-ravintola, Helsinki
Antti Holma ja Kaj Chydenius
Miekkonen ken saa uinahtaa

Kuolema on keskeinen aihe Antti Holman uudessa Chydenius-ohjelmassa, jonka otsikko on Eino Leinon runosta ”Sudenkorentojen laulu”. Elämän ja kuoleman runot esittelevät laajan runoilijaluettelon aina vanhoista roomalaisista ja kiinalaisista mestareista kotimaisiin huippunimiin, Kramsuun, Onervaan ja Vuorelaan. Ohjelman lukuisista kantaesityksistä mainittakoon Uuno Kailaan ”Viulu”, Aale Tynnin ”Katso vain taaksesi” ja Yrjö Jylhän ”Häätanhu”. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

12.2.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Antti Holma ja Kaj Chydenius
Miekkonen ken saa uinahtaa, uusinta

13.3.2015
klo 18

STOA, Helsinki
Taru Nyman, Kai Hyttinen, Tuukka Leppänen ja Kaj Chydenius
Hänen kanssaan, ken on poissa

Ohjelma sisältää keskeiset laulut Kaj Chydeniuksen sävellyksistä P. Mustapään ja  Aale Tynnin runoihin. Lisämausteena Lauri Viljasen ”Sotilaan nimi” ja L. Onervan ”Credo”.

Lisätietoja: STOA

15.3.2015
klo 15
Villa Takila, Padasjoki
Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Kuka on hän?

Ohjelma esittelee nuoren kaunisäänisen tenorin Kaj Chydeniuksen laulujen tulkkina. Nimilaulu on Eino Leinon teksti, kuten päätöslaulukin, kuuluisa ”Hymni tulelle”. Ripaus pasifismia, kansanrunojen kaihoa, vuodenaikojen vaihtelua ja elämän hiilloksen hiipumista.

16.3.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Seija Hurskainen, Kai Bäckström ja Kaj Chydenius
Kärleken kommer och kärleken går

Kaksikielinen ohjelma esittelee laulajan ja laulupedagogi Seija Hurskaisen Kristiinankaupungista ja free lance-näyttelijä Kaj Bäckströmin Helsingistä. Keskeinen runoilija on ruotsalainen Nils Ferlin, jonka alkuperäistekstien lisäksi kuulaan myös Leena Krohnin ja Kaj Chydeniuksen suomennoksia. Suomenruotsalaisista runoilijoista ovat mukana Michael Choraeus, Elmer Diktonius ja Bo Carpelan.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

19.3.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman ja Kaj Chydenius           
Olet kaunein mitä tiedän, uusinta

Kaj Chydeniuksen rakkauslauluja Taru Nyman on laulanut aina, pian 20 vuotta, levytettyjä lauluja on kymmeniä ja loppua ei ole näkyvissä. Kevätkaudeksi 2015 kaksikko on valmistanut ohjelman, joka on saanut nimensä P. Mustapään runosta ”Laulu” (1947). Se alkaa sanoilla: "Tein lasinkuultavan laulun", ja on helmi suomalaisten rakkausrunojen joukossa. Aulikki Oksasen tekstejä ohjelmassa on neljä, 1960-luvun klassikot ”Puhu minulle rakkaudesta” ja ”Hyvästi” saavat seurakseen uudet ”Syleily” ja ”Sileäksi vasten sydäntä”. Eila Kivikk’aho alkaa ohjelman runolla ”Eräs”, ja päättää sen runolla ”Muisto”. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

22.3.2015
klo 13
Ravintola Kannonnokka, Porvoo
Taru Nyman, Tatu Siivonen ja Kaj Chydenius
Omenankukkien aikaan

Uusi kokoelma Kaj Chydeniuksen lauluja käsittelee rakkautta maalaismiljöössä, runoilijoina mm Larin-Kyösti, Lauri Pohjanpää, Einari Vuorela, Yrjö Kaijärvi ja Kaarlo Sarkia.

24.3.2015

Tampereen Teatteri Kulttuuriravintola Kivi, Tampere
Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Kuka on hän?

Ohjelma esittelee nuoren kaunisäänisen tenorin Kaj Chydeniuksen laulujen tulkkina. Nimilaulu on Eino Leinon teksti, kuten päätöslaulukin, kuuluisa ”Hymni tulelle”. Ripaus pasifismia, kansanrunojen kaihoa, vuodenaikojen vaihtelua ja elämän hiilloksen hiipumista.

Lisätietoja: Tampereen Teatteri

25.3.2015

Teatteri Avoimet Ovet, Helsinki
Eeppi Ursin ja Kaj Chydenius
lauluja

Lisätietoja: Teatteri Avoimet Ovet

9.4.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Antti Holma ja Kaj Chydenius
Miekkonen ken saa uinahtaa, 2. uusinta

Kuolema on keskeinen aihe Antti Holman uudessa Chydenius-ohjelmassa, jonka otsikko on Eino Leinon runosta ”Sudenkorentojen laulu”. Elämän ja kuoleman runot esittelevät laajan runoilijaluettelon aina vanhoista roomalaisista ja kiinalaisista mestareista kotimaisiin huippunimiin, Kramsuun, Onervaan ja Vuorelaan. Ohjelman lukuisista kantaesityksistä mainittakoon Uuno Kailaan ”Viulu”, Aale Tynnin ”Katso vain taaksesi” ja Yrjö Jylhän ”Häätanhu”. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

15.4.2015
klo 18.30
Villa Takila, Padasjoki
Taru Nyman ja Kaj Chydenius           
Olet kaunein mitä tiedän, uusinta

Kaj Chydeniuksen rakkauslauluja Taru Nyman on laulanut aina, pian 20 vuotta, levytettyjä lauluja on kymmeniä ja loppua ei ole näkyvissä. Kevätkaudeksi 2015 kaksikko on valmistanut ohjelman, joka on saanut nimensä P. Mustapään runosta ”Laulu” (1947). Se alkaa sanoilla: "Tein lasinkuultavan laulun", ja on helmi suomalaisten rakkausrunojen joukossa. Aulikki Oksasen tekstejä ohjelmassa on neljä, 1960-luvun klassikot ”Puhu minulle rakkaudesta” ja ”Hyvästi” saavat seurakseen uudet ”Syleily” ja ”Sileäksi vasten sydäntä”. Eila Kivikk’aho alkaa ohjelman runolla ”Eräs”, ja päättää sen runolla ”Muisto”. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

20.4.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Ursula Salo ja Kaj Chydenius
Kulkukoirat

Ursula Salon uusi Chydenius-ohjelma jakaantuu kuuteen osastoon. Kolme runoilijamuotokuvaa piirretään: Arvo Turtiaisen, Mar ja-Leena Mikkolan ja  Aulikki Oksasen.  ”Vankilan” asukkeina on runoilijoita. ”Koirista” kirjoittavat Einari Vuorela ja Jukka Itkonen. Ursulaa ja Kajta yhdistävä savolaisuus ilmeneiksen August  Ahlqvist-Oksasen (Suloinen  Savonmaa), A.J. Jalkasen  (Kallavesj) ja Jukka Itkosen (Savolainen kiitosveisu) teksteissä.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

25.4.2015

STOA, Helsinki
Minja Koski, Lauri Maijala ja Kaj Chydenius
Dialektiikan ylistys

”Dialektiikan ylistys” on Valkeakosken Työväenmusiikkitapahtumaan tuotettu valikoima Kaj Chydeniuksen yhteiskunnallisiin kysymyksiin kantaaottavia lauluja. Nimilaulu on Brita Polttilan suomentama Brechtin runo, jonka Chydenius sävelsi 1965. Muita konsertin runoilijoita ovat Pablo Neruda, Elvi Sinervo, Arvo  Salo, Matti Rossi, Marja-Leena Mikkola, Pentti  Saaritsa ja  Aulikki Oksanen. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Lisätietoja: STOA

4.5.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman, Tuukka Leppänen ja Kaj Chydenius
On kaukana minun armaani

Kaj Chydeniuksen lauluja

Taru Nymanin ja Tuukka Leppäsen uusi Chydenius-ohjelma sisältää rakkautta ja vieraita maita. Muuttolinnut tuovat terveisiä etelästä, siirtosuomalaiset Amerikasta, poika on hulluna rakkaudesta, tytön nimi on  Hanna tai Mirjami tai Katri. Muistoja on Karjalasta ja Laatokalta, mutta myös Pietarista ja Bogotasta.  Unto Kupiainen on Meri, ja laulaa: ”Tule silloin vasta, kun kova on jää minun ylläni. En sinun upota sallis.” Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

7.5.2015

Teatteri Vanha Juko, Lahti
Minja Koski ja Kaj Chydenius
Myrskylinnut

Viidessä vuodessa Minja Koski on jo ehtinyt ottaa paikkansa Kaj Chydeniuksen laulustudion eturivissä. Yhteiskonsertti Ritva Sorvalin kanssa (Raha muka paha” 2009) johti kolmeen omaan Chydenius-ohjelmaan (Syleily 2011, Matka 2012 ja Myrskylinnut 2013), välissä vielä yhteisohjelma Mikael Saaren kanssa (Uhma, tyyneys 2012). Kaikki ohjelmat on ensiesitetty KOM-ravintolan maanantaisarjassa ja Lahden Vanhassa Jukossa, Minja Kosken kotiteatterissa.

Minja Koski on lähtöisin Kuhmosta, kaukana rintamailta. Hänen tulkintojaan leimaa lähes vimmainen reippaus, mutta kaunis ääni taipuu myös myötätuntoon ja hellyyteen.

Liput ja tiedustelut: Teatteri Vanha Juko

12.5.2015

Teatteri Telakka, Tampere

Liput ja tiedustelut: Teatteri Telakka

13.5.2015

6.6.2015

Karkkula, Orimattila
Taru Nyman, Tatu Siivonen ja Kaj Chydenius
Omenankukkien aikaan

Kolme runomateriaalia:
1. Klassikot, mm. Snellman, Leino, Nergh-Kallio ja Pohjanpää
2. Chydeniuksen 60- ja 70-luvun henkin jääneet rakkauslaulut, mm. Sinua, Sinua rakastan (Oksanen) ja Tyttö ja tanssiva karhu (Mikkola)
3. Syksyllä ilmestyvän "Maalla maan tavalla"-CD:n maaseutuaiheiset Larin-Kyöstin, Vuorelan ja Sarkian runot. Taru Nyman kantaesittää laulun "Veräjäpuu" Einari Vuorelan tekstiin.

4.7.2015

Kajaanin runoviikko, Kajaani
Taru Nyman, Kai Hyttinen, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Muistoja

Aale Tynnin ja P. Mustapään seurassa Suven 2015 runoilija Pentti Saaritsa. Mustapää-CD:ltä "Kaipuulaulut" muistetaan mm. Kai Hyttisen Margerita ja Taru Nymanin "Muisto", Tynni-CD:ltä nimilaulu "Kaarisilta" Taru Nymanin tulkintana. Saaritsa osasto lähtee kotoisesta "Työttömän laulusta" (Hyttinen ja Hevossaari) ja vie "Hakotierondon" (Hevossaari) kautta "Bogotaan" (Taru Nyman).

Lisätietoja: Kajaanin Runoviikko

5.7.2015

Suomussalmi
Taru Nyman, Kai Hyttinen ja Kaj Chydenius
Tuulipajun alla

Kainuuseen ja Koillismaalle johdattaa Taru Nymanin ja Kai Hyttisen Chydenius-ohjelma. Ilmari Kianto ja Eino Leino ovat alueen klassikot, Aku-Kimmo Ripatti heidän nuorempi veljensä, tuulipaju laulaa ja sydänmaan lampi soi. Mukana myös Timo K. Mukan taikavoimainen Lappi sekä Jukka Siirosen hehkuvat rakkauslaulut.

6.7.2015

Kajaanin runoviikko, Kajaani
Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Kuka on hän

Ohjelma esittelee nuoren kaunisäänisen tenorin Kaj Chydeniuksen laulujen tulkkina. Nimilaulu on Eino Leinon teksti, kuten päätöslaulukin, kuuluisa ”Hymni tulelle”. Ripaus pasifismia, kansanrunojen kaihoa, vuodenaikojen vaihtelua ja elämän hiilloksen hiipumista.

Lisätietoja: Kajaanin Runoviikko

20.-21.7.2015

Ykspihlaja
Outi Airola, Oona Airola, Laura Airola, Anna Airola ja ystävät sekä Kaj Chydenius
Punainen nauha

Ykspihlajan perinteikäs Työväentalo ja Kaj Chydeniuksen keskeiset työväenlaulut mm. Brechtin, Turtiaisen, Sinervon ja Rossin runoihin. Nauha on punainen ja punaisena pysyy!

26.7.2015

Mallusjoki, Takinkääntöviikko, Orimattila
Taru Nyman, Kai Hyttinen ja Kaj Chydenius
Muiston kukkia poimisin

Ennen väliaikaa kuullaan ne 12 laulua, jotka Taru Nyman, Kai Hyttinen ja Kaj Chydenius veivät Weissenburgiin, Orimattilan saksalaiseen ystävyyskaupunkiin kesällä 1999. Väliajan jälkeen uudempaa Chydenius-ohjelmistoa. Aika ei pysähdy.

7.8.2015

Teatterikesän ohjelmateltta, Tampere
Taru Nyman, Antti Holma ja Kaj Chydenius
Lähtevien laivojen satama

Taru Nymanin ja Antti Holman Chydenius-ohjelmistot kohtaavat. Laivat lähtevät (Paloheimo ja Gibran), häitä juhlitaan (Leino ja Jylhä), Sodomaa ja Gomorraa muistellaan (Saisio ja Tynni). Entä miten soivat Antti Rytkösen, Uuno Kailaan ja Pentti Saaritsan viulut!

Lisätietoja: Tampereen Teatterikesä

16.8.2015

Mallusjärven ympäriajo, Orimattila
Taru Nyman, Suvi-Sini Peltola, Tuukka Leppänen ja Kaj Chydenius + bändi
Laulu kiertää järveä

Kymmenennen kerran kipuavat Taru Nyman, Tapani Kokko ja Kaj Chydenius ystävineen Kössi Kyrön Massey Ferguson -traktorin vetämälle lavalle ja kiertävät Mallusjärven, pysähtyen viisi kertaa. Pysäkit: Karkkula Toimelan piha, Mallusniemen kartano, Mallusjoki Viljasen piha, Mallusjoen Lepokoti ja Virpi Kannon ja Tapani Kokon Veistospuisto Sammalistossa. Meno on villiä ja vapaata!

31.8.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman, Kai Hyttinen ja Kaj Chydenius
Tuulipajun alla

Kainuuseen ja Koillismaalle johdattaa Taru Nymanin ja Kai Hyttisen Chydenius-ohjelma. Ilmari Kianto ja Eino Leino ovat alueen klassikot, Aku-Kimmo Ripatti heidän nuorempi veljensä, tuulipaju laulaa ja sydänmaan lampi soi. Mukana myös Timo K. Mukan taikavoimainen Lappi sekä Jukka Siirosen hehkuvat rakkauslaulut.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

14.9.2015

Teatteri Vanha Juko, Lahti
Minja Koski, Jussi Parviainen ja Kaj Chydenius
Rakkauden kaivo

Valikoima Yrjö Kaijärven runoja Kaj Chydeniuksen uusina sävellyksinä sisältyy nuorten laulajien ohjelmaan. Vahvaa luonnonlyriikka ja maalaistuntoja kokoelmista Multa laulaa (1934) Maan viini (1937), Ovi avautuu (1942) ja Kotikylä (1953), duettoja ja sooloja. Muina runoilijoina mukana Samuli Kustaa Bergh-Kallio, Kaarlo Sarkia ja Jukka Siironen.

Liput ja tiedustelut: Teatteri Vanha Juko

21.9.2015

23.9.2015

28.9.2015

Mikkelin teatteri, Mikkeli
Ritva Sorvali, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Yön valo ja aamunkoi - Aulikki Oksanen 70 v.

Rakastetun laulurunoilijan 70-vuotispäivän kunniaksi Kaj Chydenius on koonnut säveltämistään Oksas-lauluista edustavan valikoiman. Mukana ovat 60-luvun ”klassikot” Puhu minulle rakkaudesta, Hyvästi ja Sinua, sinua rakastan, Kenen joukoissa seisot ja Siirtotyöläinen, uudemmista mm. Vilukukka ja Syleily sekä useita kantaesityksiä.

Lisätietoja: Mikkelin Teatteri

12.10.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Ritva Sorvali, Kaisa Leppänen ja Kaj Chydenius
Rakkaus, rakkaus

Vahvoja naislyyrikoita esittelevät näyttelijät Ritva Sorvali ja Kaisa Leppänen uudesa Chydenius-valikoimassa. L. Onerva, Aale Tynni, Tyyne Saastamoinen, Eeva Kilpi, Marja-Leena Mikkola ja Aunimarjut Kari: historiaa ja nykypäivää, filosofiaa ja kipeitä tuntoja. Lisäksi kuullaan ruotsalaisen Agneta Pleijelin tekstejä Pentti Saaritsan ja Kaj Chydeniuksen suomennoksina.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

14.10.2015

STOA, Helsinki
Taru Nyman, Antti Holma ja Kaj Chydenius
Lähtevien laivojen satama

Lisätietoja: STOA

15.10.2015

Tampereen Teatteri, Teatteriravintola Kivi, Tampere
Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Kivi ja Rytkönen

Mikael Saaren uusi Kaj Chydenius -ohjelma esittelee rinnakkain kaksi suomalaista runoilijaa. Tuttu ja tunnustettu on Aleksis Kivi (1834-1872), kansallinen suurmies. Hänen runoistaan kuullaan kahdeksan sävellystä, mm. Laulu oravasta, Sydämeni laulu, Metsämiehen laulu, Keinu, ja Ikävyys.

Hänen rinnalleen nostetaan Antti Rytkösen (1870-1930) kymmenen runoa kokoelmasta “Lauluja” (1900) pieniä, tiiviitä tunnelmapaloja, rakkausrunoja ja luonnonlyriikkaa. Heleällä tenorillaan Mikael Saari tavoittaa kummankin runoilijan sielunmaiseman. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Lisätietoja: Tampereen Teatteri

18.10.2015

Vakiopaine, Jyväskylä
Ritva Sorvali, Kaisa Leppänen ja Kaj Chydenius
Rakkaus, rakkaus

Vahvoja naislyyrikoita esittelevät näyttelijät Ritva Sorvali ja Kaisa Leppänen uudesa Chydenius-valikoimassa. L. Onerva, Aale Tynni, Tyyne Saastamoinen, Eeva Kilpi, Marja-Leena Mikkola ja Aunimarjut Kari: historiaa ja nykypäivää, filosofiaa ja kipeitä tuntoja. Lisäksi kuullaan ruotsalaisen Agneta Pleijelin tekstejä Pentti Saaritsan ja Kaj Chydeniuksen suomennoksina.

22.10.2015
klo 20

KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman, Kai Hyttinen ja Kaj Chydenius
Tuulipajun alla

Kainuuseen ja Koillismaalle johdattaa Taru Nymanin ja Kai Hyttisen Chydenius-ohjelma. Ilmari Kianto ja Eino Leino ovat alueen klassikot, Aku-Kimmo Ripatti heidän nuorempi veljensä, tuulipaju laulaa ja sydänmaan lampi soi. Mukana myös Timo K. Mukan taikavoimainen Lappi sekä Jukka Siirosen hehkuvat rakkauslaulut.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

25.10.2015
klo 15

Särkisalon kirkko
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Vain hiljaisella on korvat kuulla

Taru Nyman tulkitsee säveltäjän säestyksellä Kaj Chydeniuksen kirkkoon soveltuvia suomalaisia lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Ohjelman runoilijoita ovat  Aleksis Kivi, Eino Leino, Aaro Hellaakoski, Elina Vaara, Aale Tynni ja Lauri Viita.

2.11.2015

KOM-ravintola, Helsinki
Hanna Kaila, Jukka Nylund ja Kaj Chydenius
Värisyttää selkäpiitä

Hanna Kaila ja Jukka Nylund tulkitsevat kuuden hienon suomenkielisen runoilijaa  tuotantoa Kaj Chydeniuksen säveltäminä: Eino Leino, L. Onerva, V.E. Törmänen, Aaro Hellaakoski, Arvo Turtiainen ja Sirkka Selja. Joka kolmas lauluista kuullaan kantaesityksinä, selkäpiitä värisyttävinä tulkintoina!

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

12.11.2015
klo 18

Kallion kirkko, Helsinki
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Työväen messu

Työväen messun kaavaan ovat konsertin järjestäjät poimineet Taru Nymanin ja Kaj  Chydeniuksen kirkko-ohjelmistosta tusinan lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Puhujana Pekka Haavisto.

5.12.2015

Kaupunginteatterin kahvila, Oulu
Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Kuka on hän?

Ohjelma esittelee nuoren kaunisäänisen tenorin Kaj Chydeniuksen laulujen tulkkina. Nimilaulu on Eino Leinon teksti, kuten päätöslaulukin, kuuluisa ”Hymni tulelle”. Ripaus pasifismia, kansanrunojen kaihoa, vuodenaikojen vaihtelua ja elämän hiilloksen hiipumista.

Lisätietoja: Oulun Kaupunginteatteri

7.12.2015
klo 20

KOM-ravintola, Helsinki
Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Kivi ja Rytkönen

Mikael Saaren uusi Kaj Chydenius -ohjelma esittelee rinnakkain kaksi suomalaista runoilijaa. Tuttu ja tunnustettu on Aleksis Kivi (1834-1872), kansallinen suurmies. Hänen runoistaan kuullaan kahdeksan sävellystä, mm. Laulu oravasta, Sydämeni laulu, Metsämiehen laulu, Keinu, ja Ikävyys.

Hänen rinnalleen nostetaan Antti Rytkösen (1870-1930) kymmenen runoa kokoelmasta “Lauluja” (1900) pieniä, tiiviitä tunnelmapaloja, rakkausrunoja ja luonnonlyriikkaa. Heleällä tenorillaan Mikael Saari tavoittaa kummankin runoilijan sielunmaiseman. Kaj Chydenius säestää ja juontaa.

Liput ja tiedustelut: KOM-teatteri

9.12.2015
klo 20

Klaukkalan kirjasto
Antti Holma ja Kaj Chydenius
Matkalla mereen

Uuteen Chydenius-ohjelmaan on koottu 10 suomennosta: Shakespearea, Goetheä, Pushkinia, Ahmatovaa, Jeseniniä ja Lagerkvistiä sekä 10 suomalaista huippurunoilijaa Kailaasta Saarikoskeen.

Eläviä edustaa Pentti Saaritsan Berceuse.
10.12.2015
klo 19

Stoa, Helsinki
Minja Koski, Jussi-Pekka Parviainen ja Kaj Chydenius
Rakkauden kaivo

Valikoima Yrjö Kaijärven runoja Kaj Chydeniuksen uusina sävellyksinä sisältyy nuorten laulajien ohjelmaan. Vahvaa luonnonlyriikka ja maalaistuntoja kokoelmista Multa laulaa (1934) Maan viini (1937), Ovi avautuu (1942) ja Kotikylä (1953), duettoja ja sooloja. Muina runoilijoina mukana Samuli Kustaa Bergh-Kallio, Kaarlo Sarkia ja Jukka Siironen.

Lisätietoja: STOA

  Vuoden 2014 menneet konsertit
  Vuoden 2013 menneet konsertit
  Vuoden 2012 menneet konsertit
  Vuoden 2011 menneet konsertit
  Vuoden 2010 menneet konsertit
  Vuoden 2009 menneet konsertit