|
Kaj
Chydeniuksen menneet konsertit vuonna 2014:
|
|
|
16.01.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Ritva Sorvali, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Yön valo ja aamunkoi – Aulikki Oksanen-ohjelma, uusinta
Rakastetun laulurunoilijan lähestyvän 70-vuotispäivän kunniaksi Kaj Chydenius on koonnut säveltämistään Oksas-lauluista edustavan valikoiman. Mukana ovat 60-luvun ”klassikot” Puhu minulle rakkaudesta, Hyvästi ja Sinua, sinua rakastan, Kenen joukoissa seisot ja Siirtotyöläinen, uudemmista mm. Vilukukka ja Syleily sekä useita kantaesityksiä. |
20.01.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Antti Holma ja Kaj Chydenius
Kun maailmalle lähdin
Antti Holma on uusi tulokas Kaj Chydeniuksen laulustudiossa. Hän syntyi itsenäisyyspäivänä 1982, vietti nuoruusvuodet Sonkajärvellä, muutti 1998 Helsinkiin, jossa kävi Kallion lukion. Aktiivisten Ylioppilasteatterivuosien jälkeen seurasi Teatterikorkeakoulu 2003-2008 ja sen jälkeen freelancertöitä esim. Suomen Kansallisteatterissa ja Teatteri Takomossa. Viimeksi mainitussa hän herätti huomiota Milja Sarkolan kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Perheenjäsen (2011). Tällä hetkellä hän viimeistelee esikoisromaaniaan, ja rentoutuu harjoittelemalla lauluohjelmaa Kun maailmalle lähdin.
Lauluohjelmassa on keskiössä kolme maata ja neroa: Englanti/Shakespeare, Venäjä/Puškin, Saksa/Goethe, ja heidän jälkeensä Ruotsi kolmella ja Suomi viidellä huippurunoilijalla. Kuriositeettina Otto Mannisen suomentama Goethen runo Mun itkeä suokaa, jonka Kaj Chydenius sävelsi 1967. Laulu oli silloin, ja on edelleen, raikas vastaisku karskille suomalaissanonnalle "tosi mies ei itke". |
09.02.2014
klo 15 |
Jyränkölä, Heinola
Minja Koski, Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Uhma, tyyneys
Kuhmolaisperäinen Minja Koski toimii laulaja-näyttelijänä Teatteri Vanhassa Jukossa Lahdessa. Hänen äänensä on kultaa ja tulkinnat rautaa, esitystapa on intohimoisen musikaalinen. Duettopartnerikseen hän on löytänyt nuoren ja korkean tenorin Hyvinkäältä, Mikael Saaren. Lauluissa on L. Onervan ja Yrjö Kaijärven leppymätöntä uhmaa ja niiden vastapainona Eino Leinon ja Aale Tynnin tyyntä elämänviisautta. Balladeja on mukana monta. |
10.02.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman, Minja Koski, Monna Kamu, Tuukka Leppänen, Tatu Siivonen, Kalle Chydenius ja Kaj Chydenius
Taivasta tanssittaa
Tämä konsertti kuultiin elokuussa Tampereen Teatterikesän ohjelmateltassa. 25 laulun ohjelman huipentaa Tampereella kantaesityksensä saanut kuorosävellys Aleksis Kiven runoon Onnelliset.
Kolmen hurmaavan naisrunoilijan 100-vuotismuistoa kunnioitetaan näin: Saima Harmajan Mietelmä kuullaan 4-äänisenä a-cappellalauluna, Aale Tynnin Puutarhurin laulun laulaa tyttötertsetti, ja Salme Vuorisen Sowetolaisäidin kehtolaulun duettona Monna Kamu ja Kalle Chydenius. Ensi vuoteen osuvaa Aulikki Oksasen 70-vuotisjuhlaa ennakoi Vilukukka, jonka tekstistä on poimittu konsertin otsikko: Taivasta tanssittaa. |
13.2.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Oona Airola, Monna Kamu, Taru Nyman, Kaj Chydenius
Kaarisilta - Aale Tynnin 100-vuotisjuhlalevyjulkkari, uusinta
Runoilija Aale Tynnin syntymästä tulee 3.10.2013 kuluneeksi 100 vuotta. Texicalli Records julkaisema juhlalevy sisältää Kaj Chydeniuksen säveltämiä lauluja lähes kaikista Tynnin runokokoelmista.
Uutuuksia on esikoiskokoelman (Kynttilänsydän 1938) ”Usvasta” aina ”Vireys”-kokoelman (1979) runoon ”Tänään”:
Maantien varteen pinottuina
myytyinä ja maksettuina
polttopuina
lehvistöni, laulustoni
odottavat noutajaa. |
13.3.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Ritva Sorvali, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Yön valo ja aamunkoi – Aulikki Oksanen-ohjelma, uusinta
Rakastetun laulurunoilijan lähestyvän 70-vuotispäivän kunniaksi Kaj Chydenius on koonnut säveltämistään Oksas-lauluista edustavan valikoiman. Mukana ovat 60-luvun ”klassikot” Puhu minulle rakkaudesta, Hyvästi ja Sinua, sinua rakastan, Kenen joukoissa seisot ja Siirtotyöläinen, uudemmista mm. Vilukukka ja Syleily sekä useita kantaesityksiä. |
17.03.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Mikael Saari ja Kaj Chydenius
Kuka on hän?
”Kuka on hän?” on Mikael Saaren ohjelman nimi, ja se esittelee tämän kaunisäänisen korkean tenorin Kaj Chydeniuksen laulujen tulkkina. Nimilaulu on Eino Leinon, kuten päätöslaulukin, kuuluisa ”Hymni tulelle”. Ripaus pasifismia, kansanrunojen kaihoa, vuodenaikojen vaihtelua ja elämän hiilloksen hiipumista. Yli puolet ohjelmasta uutuuksia, mukana myös vanhoja tuttuja.
Kaj Chydenius säestää ja juontaa. |
31.03.2014
klo 19 |
Teatteri Vanha Juko, Lahti

07.04.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Tatu Siivonen ja Kaj Chydenius
Rallatuksia
”Rallatuksia” ilmaisee Tatu Siivosen Chydenius-ohjelman hengen: kansanomaisia lauluja suomalaisesta arjesta ja juhlasta. Maalaispojan perspektiivi, pienen ihmisen vinkkeli, taustalla elämän peruskysymykset, nuoren rakkauden onni, mutta myös eron kipeys. Elämän testamentti.
Kaj Chydenius säestää ja juontaa. |
09.04.2014 |
Lappeenrannan kaupunginteatteri
Ritva Sorvali, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Yön valo ja aamunkoi - Aulikki Oksanen -ohjelma
Rakastetun laulurunoilijan lähestyvän 70-vuotispäivän kunniaksi Kaj Chydenius on koonnut säveltämistään Oksas-lauluista edustavan valikoiman. Mukana ovat 60-luvun ”klassikot” Puhu minulle rakkaudesta, Hyvästi ja Sinua, sinua rakastan, Kenen joukoissa seisot ja Siirtotyöläinen, uudemmista mm. Vilukukka ja Syleily sekä useita kantaesityksiä. |
10.04.2014
klo 19 |
Sointula, Joensuu
Tiina Pitkänen ja Kaj Chydenius
Tango Finlandia
Maailmantango-festivaaleilla Tampereella 14.9.2013 ensi kertaa kuultu ohjelma sisältää Kaj Chydeniuksen keskeiset tangosävellykset. Nimisävelmä on Lars Huldénin Tango Finlandia vuodelta 1968, joka kuullaan Pentti Saaritsan suomennoksena. Mukana ovat Marja-Leena Mikkolan ”Kirkonkylän kahvilassa” (1965), Arvop Salon ”Eletään kuin pellossa” (1966), Anu Kaipaisen ”Nuoruus-tango” (1971) ja P. Mustapään ”Viimeisestä illasta” (1971) ja monet myöhemmät vetäisyt. |
12.04.2014
klo 17 |
Raittiustalo, Kuopio
Ritva Sorvali ja Kaj Chydenius
Taistella ja elää
Uusi lauluohjelma sisältää huomattavimmat numerot Ritva Sorvalin Chydenius-ohjelmistosta. Otsikko on peräisin Kaarlo Sarkian ”Sielun laulusta” (1966), avausnumero on Kaj Chydeniuksen ensimmäinen sävellys ”Lemminkäisen äidin kehtolaulu” (1966, sanat Eino Leino) ja uusinta tuotantoa edustaa Marja-Leena Mikkolan tekstiin sävelletty ”Kuningaskalan jäähyväiset” (2010).
Aiheita: Toisenlainen isänmaa, Erilainen Suomi, Luvattu Kaanaan maa, Suurten vesien kutsu. |
18.04.2014 |
Hämeenlinnan kirkko
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Vain hiljaisella on korvat kuulla
Taru Nyman tulkitsee säveltäjän säestyksellä Kaj Chydeniuksen kirkkoon soveltuvia suomalaisia lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Otsikko tulee Aaro Hellaakosken runosta ”Ilta”, ja ohjelman ensiesitys 18.4.2010 Helsingin Johanneksenkirkossa huipensi 70-vuotiaan säveltäjän juhlavuoden. Sen jälkeen Nyman ja Chydenius ovat esittäneet ohjelmaa eri puolilla Suomea.
Texicalli Records on tuottanut konsertin lauluista cd-levyn, jonka lauluista kolme on äänitetty Orimattilan kirkossa kanttori Rita Hontin säestäessä uruilla.
Ohjelman runoilijoita ovat Hellaakosken lisäksi mm. Aleksis Kivi, Eino Leino, P. Mustapää, Jaakko Haavio, Elina Vaara, Oiva Paloheimo ja Lauri Viita. Avausnumero on suomalainen kansanruno ”Katso, Kiesus, karjaistani” ja päätteeksi kuullaan Saima Harmajan riipaiseva ”On maa”. |
02.05.2014 klo 19 |
A. Aimo -lämpiö, Kerava
Ritva Sorvali ja Kaj Chydenius
Taistella ja elää
Uusi lauluohjelma sisältää huomattavimmat numerot Ritva Sorvalin Chydenius-ohjelmistosta. Otsikko on peräisin Kaarlo Sarkian ”Sielun laulusta” (1966), avausnumero on Kaj Chydeniuksen ensimmäinen sävellys ”Lemminkäisen äidin kehtolaulu” (1966, sanat Eino Leino) ja uusinta tuotantoa edustaa Marja-Leena Mikkolan tekstiin sävelletty ”Kuningaskalan jäähyväiset” (2010).
Aiheita: Toisenlainen isänmaa, Erilainen Suomi, Luvattu Kaanaan maa, Suurten vesien kutsu. |
04.05.2014 |
Seinäjoen Kaupunginteatteri
Teatterin näyttelijät
Laulukurssin demo
Kevään aikana näyttelijät ovat harjoitelleet lauluja Kaj Chydeniuksen esittelemästä valikoimasta, ja kiinnostavimmat yhteis- ja soolonumerot esitellään säveltäjän säestäminä ja juontamina. Ohjelma kootaan samana päivänä. |
18.05.2014 klo 15 |
Vakiopaine, Jyväskylä
Ritva Sorvali ja Kaj Chydenius
Taistella ja elää
Uusi lauluohjelma sisältää huomattavimmat numerot Ritva Sorvalin Chydenius-ohjelmistosta. Otsikko on peräisin Kaarlo Sarkian ”Sielun laulusta” (1966), avausnumero on Kaj Chydeniuksen ensimmäinen sävellys ”Lemminkäisen äidin kehtolaulu” (1966, sanat Eino Leino) ja uusinta tuotantoa edustaa Marja-Leena Mikkolan tekstiin sävelletty ”Kuningaskalan jäähyväiset” (2010).
Aiheita: Toisenlainen isänmaa, Erilainen Suomi, Luvattu Kaanaan maa, Suurten vesien kutsu. |
19.05.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Eeva Soivio, Helmi-Leena Nummela ja Kaj Chydenius
Tuliruusu
”Yhden kerran elämässä tuliruusu aukee” kirjoitti L. Onerva 1904 julkaistussa esikoiskokoelmassaan Sekasointuja. Tämä on avain Helmi-Leena Nummelan ja Eeva Soivion lauluohjelmaan, joka on koottu Kaj Chydeniuksen sävellyksistä. Vahva naislyyrikkokaarti käsittää Onervan lisäksi Hilja Haahden, Anna-Leena Härkösen ja Aunimarjut Karin sekä eteläamerikkalaiset Gabriela Mistralin ja Carmen Luz Bejaranon – Helmi-Leena esittää 4 laulua espanjan kielellä. Tuttujen laulujen ohella runsaasti kantaesityksiä.
Kaj Chydenius säestää ja juontaa. |
21.05.2014 |
Louhisali, Espoo
Monna Kamu ja Kaj Chydenius
osa-konsertti |
26.6.2014
klo 18 |
Karkkulan seuratalo Toimela, Orimattila
Taru Nyman, Jussi Chydenius ja Kaj Chydenius
Oi aika ihanin
Kesäinen lauluohjelma sisältää runsaasti Mustapään, Leinon ja Aulikki Oksasen tekstejä, ja tietysti Tuovi Paanasen ”Punasukkaballadin”. |
27.6.2014
klo 17 |
Vanhan kirjallisuuden päivät, Sastamala
Taru Nyman, Minja Koski, Mikael Saari, Jussi Chydenius ja Kaj Chydenius
Laulut keskustelevat keskenään, festivaalin 30-vuotisjuhlakonsertti
”Keskustelevat runot” on Kaj Chydeniuksen kokoama valikoima omista sävellyksistään. Säveltäjä säestää ja juontaa ohjelman, jossa laulavat Taru Nyman, Minja Koski, Mikael Saari ja Jussi Chydenius. Runot on jaettu aiheittain yhdeksään osastoon, ja kunkin osaston runot ikään kuin keskustelevat keskenään. Aiheita ovat esimerkiksi Intohimo, Uhma ja Huumori, runoilijoita mm. Eino Leino, L. Onerva, Aale Tynni ja P. Mustapää sekä englantilaiset Christina Rossetti ja Wendy Cope. |
2.7.2014 |
Kajaanin Runoviikko
Ritva Sorvali, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Yön valo ja aamunkoi - Aulikki Oksanen -ohjelma
Rakastetun laulurunoilijan lähestyvän 70-vuotispäivän kunniaksi Kaj Chydenius on koonnut säveltämistään Oksas-lauluista edustavan valikoiman. Mukana ovat 60-luvun ”klassikot” Puhu minulle rakkaudesta, Hyvästi ja Sinua, sinua rakastan, Kenen joukoissa seisot ja Siirtotyöläinen, uudemmista mm. Vilukukka ja Syleily sekä useita kantaesityksiä. |
3.7.2014
klo 17 |
Sommelo-festivaali, kuhmo
Ritva Sorvali ja Kaj Chydenius
Taistella ja elää
Uusi lauluohjelma sisältää huomattavimmat numerot Ritva Sorvalin Chydenius-ohjelmistosta. Otsikko on peräisin Kaarlo Sarkian ”Sielun laulusta” (1966), avausnumero on Kaj Chydeniuksen ensimmäinen sävellys ”Lemminkäisen äidin kehtolaulu” (1966, sanat Eino Leino) ja uusinta tuotantoa edustaa Marja-Leena Mikkolan tekstiin sävelletty ”Kuningaskalan jäähyväiset” (2010).
Aiheita: Toisenlainen isänmaa, Erilainen Suomi, Luvattu Kaanaan maa, Suurten vesien kutsu. |
4.7.2014 |
Kajaanin Runoviikko
Antti Holma ja Kaj Chydenius
Kun maailmalle lähdin
Antti Holma on uusi tulokas Kaj Chydeniuksen laulustudiossa. Hän syntyi itsenäisyyspäivänä 1982, vietti nuoruusvuodet Sonkajärvellä, muutti 1998 Helsinkiin, jossa kävi Kallion lukion. Aktiivisten Ylioppilasteatterivuosien jälkeen seurasi Teatterikorkeakoulu 2003-2008 ja sen jälkeen freelancertöitä esim. Suomen Kansallisteatterissa ja Teatteri Takomossa. Viimeksi mainitussa hän herätti huomiota Milja Sarkolan kirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Perheenjäsen (2011). Tällä hetkellä hän viimeistelee esikoisromaaniaan, ja rentoutuu harjoittelemalla lauluohjelmaa Kun maailmalle lähdin.
Lauluohjelmassa on keskiössä kolme maata ja neroa: Englanti/Shakespeare, Venäjä/Puškin, Saksa/Goethe, ja heidän jälkeensä Ruotsi kolmella ja Suomi viidellä huippurunoilijalla. Kuriositeettina Otto Mannisen suomentama Goethen runo Mun itkeä suokaa, jonka Kaj Chydenius sävelsi 1967. Laulu oli silloin, ja on edelleen, raikas vastaisku karskille suomalaissanonnalle "tosi mies ei itke". |
21.7.2014 |
Ykspihlajan Työväentalo, Kokkola
Oona Airola ja Kaj Chydenius
Valkean vallan aaveet
Uusi ohjelma sisältää perinteellisiä työväenlauluja, uudempia poliittisia
lauluja ja rakkauslauluja. Kantaesityksenä mm. Elvi Sinervon ”Tuuin yössä muukalaista”. |
27.7.2014
klo 19 |
Mallusjoen Takinkääntöviikon avajaiskonsertti, Orimattila
Taru Nyman, Antti Holma ja Kaj Chydenius
Puita ynnä muita
Uuden lauluohjelman teemoja ovat mm. Puut, Venäjä, Itku, ja Laivat.
Tyttö-osasto esittelee Aleksis Kiven Hannan, Kimmo Koskimaan Leenan ja Eino Leinon Mirjamin. |
31.7.2014 |
Kirkkokonsertti, Puumalan kirkko
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Vain hiljaisella on korvat kuulla
Taru Nyman tulkitsee säveltäjän säestyksellä Kaj Chydeniuksen kirkkoon soveltuvia suomalaisia lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta. Otsikko tulee Aaro Hellaakosken runosta ”Ilta”, ja ohjelman ensiesitys 18.4.2010 Helsingin Johanneksenkirkossa huipensi 70-vuotiaan säveltäjän juhlavuoden. Sen jälkeen Nyman ja Chydenius ovat esittäneet ohjelmaa eri puolilla Suomea.
Texicalli Records on tuottanut konsertin lauluista cd-levyn, jonka lauluista kolme on äänitetty Orimattilan kirkossa kanttori Rita Hontin säestäessä uruilla.
Ohjelman runoilijoita ovat Hellaakosken lisäksi mm. Aleksis Kivi, Eino Leino, P. Mustapää, Jaakko Haavio, Elina Vaara, Oiva Paloheimo ja Lauri Viita. Avausnumero on suomalainen kansanruno ”Katso, Kiesus, karjaistani” ja päätteeksi kuullaan Saima Harmajan riipaiseva ”On maa”. |
7.8.2014 |
Tampereen Teatterikesän Ohjelmateltta, Tampere
Ritva Sorvali, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Yön valo ja aamunkoi – Aulikki Oksanen-ohjelma
Rakastetun laulurunoilijan lähestyvän 70-vuotispäivän kunniaksi Kaj Chydenius on koonnut säveltämistään Oksas-lauluista edustavan valikoiman. Mukana ovat 60-luvun ”klassikot” Puhu minulle rakkaudesta, Hyvästi ja Sinua, sinua rakastan, Kenen joukoissa seisot ja Siirtotyöläinen, uudemmista mm. Vilukukka ja Syleily sekä useita kantaesityksiä. |
25.8.2014 |
KOM-ravintola, Helsinki
Taru Nyman, Minja Koski, Mikael Saari, Jussi Chydenius ja Kaj Chydenius
Keskustelevat runot
”Keskustelevat runot” on Kaj Chydeniuksen kokoama valikoima omista sävellyksistään. Säveltäjä säestää ja juontaa ohjelman, jossa laulavat Taru Nyman, Minja Koski, Mikael Saari ja Jussi Chydenius. Runot on jaettu aiheittain yhdeksään osastoon, ja kunkin osaston runot ikään kuin keskustelevat keskenään. Aiheita ovat esimerkiksi Intohimo, Uhma ja Huumori, runoilijoita mm. Eino Leino, L. Onerva, Aale Tynni ja P. Mustapää sekä englantilaiset Christina Rossetti ja Wendy Cope. Konsertin ensiesitys on kesäkuussa Vanhan kirjallisuuden päivillä Sastamalassa. |
13.9.2014
klo 18 |
Kuhmo-talo, Juttua-kahvila, Kuhmo
Minja Koski ja Kaj Chydenius
Myrskylinnut, levyjulkkari
Viidessä vuodessa Minja Koski on jo ehtinyt ottaa paikkansa Kaj Chydeniuksen laulustudion eturivissä. Yhteiskonsertti Ritva Sorvalin kanssa (Raha muka paha” 2009) johti kolmeen omaan Chydenius-ohjelmaan (Syleily 2011, Matka 2012 ja Myrskylinnut 2013), välissä vielä yhteisohjelma Mikael Saaren kanssa (Uhma, tyyneys 2012). Kaikki ohjelmat on ensiesitetty KOM-ravintolan maanantaisarjassa ja Lahden Vanhassa Jukossa, Minja Kosken kotiteatterissa.
Minja Koski on lähtöisin Kuhmosta, kaukana rintamailta. Hänen tulkintojaan leimaa lähes vimmainen reippaus, mutta kaunis ääni taipuu myös myötätuntoon ja hellyyteen.
|
27.9.2014
klo 18 |
Oulun kaupungintalon juhlasali, Oulu
Kaj Chydenius, Sara Holopainen ja Taru Nyman ja Toppilan Laulustudio: Maarit Laitinen, Mari Vuoritie, Pekka Elsilä, Mikko Laitinen, Mikko Salmi ja Hannu Sirén
Sopessa yhä viipyi runoniekka
Kaj Chydeniuksen säveltämää Aale Tynnin ja P. Mustapään runoutta
KAJ CHYDENIUS 75 VUOTTA – JUHLAKONSERTIT OULUSSA 27.- 28.09.2014 |
28.9.2014 klo 15 |
Pyhän Tuomaan kirkko (Puolivälinkangas), Oulu
Taru Nyman ja Kaj Chydenius
Vain hiljaisella on korvat kuulla
Kaj Chydeniuksen lauluja uskosta ja epäilystä, ahdistuksesta, onnesta ja kaipauksesta Taru Nyman laulu Kaj Chydenius piano, juonto
KAJ CHYDENIUS 75 VUOTTA – JUHLAKONSERTIT OULUSSA 27.- 28.09.2014 |
29.9.2014
klo 20 |
KOM-ravintola, Helsinki
Minja Koski ja Kaj Chydenius
Myrskylinnut, levyjulkkari
Viidessä vuodessa Minja Koski on jo ehtinyt ottaa paikkansa Kaj Chydeniuksen laulustudion eturivissä. Yhteiskonsertti Ritva Sorvalin kanssa (Raha muka paha” 2009) johti kolmeen omaan Chydenius-ohjelmaan (Syleily 2011, Matka 2012 ja Myrskylinnut 2013), välissä vielä yhteisohjelma Mikael Saaren kanssa (Uhma, tyyneys 2012). Kaikki ohjelmat on ensiesitetty KOM-ravintolan maanantaisarjassa ja Lahden Vanhassa Jukossa, Minja Kosken kotiteatterissa.
Minja Koski on lähtöisin Kuhmosta, kaukana rintamailta. Hänen tulkintojaan leimaa lähes vimmainen reippaus, mutta kaunis ääni taipuu myös myötätuntoon ja hellyyteen. |
12.10.2014 |
Finlandia-talo, Helsinki
Kaj Chydeniuksen 75-vuotisjuhlakonsertti, LOPPUUNMYYTY
Katson elämäni puita
Finlandia-talossa sunnuntaina 12.10.2014 klo 18.
75-vuotisjuhlakonsertti 12.10.2014 kokoaa yhteen keskeiset teemat Kaj Chydeniuksen tuotannosta 1960-luvun puolivälistä tähän päivään. Otsikolla ”Katson elämäni puita” kuullaan valikoima rakkauslauluja ja poliittisia lauluja, lastenlauluja, joululauluja, balladeja ja suomalaisia ihmiskuvia. Laulajat ovat säveltäjänuran tärkeimmät yhteistyökumppanit Kaisa Korhosesta ja Kristiina Halkolasta Taru Nymaniin, Minja Koskeen ja Oona Airolaan, Kai Hyttisestä Mikael Saareen, Agit Propista ja KOM-teatterista Teatteri Vanhaan Jukoon ja Rajattomaan.
Säestyksestä vastaa kaksi yhtyettä, Eero Ojasen ja Kalle Chydeniuksen, ja konsertin juontavat Kaj Chydenius ja Lauri Maijala.
Konsertin järjesti Sublime Music Agency www.sublime.fi |
27.10.2014
klo 20 |
KOM-ravintola, Helsinki
Kaisa Leppänen, Kalle Chydenius ja Kaj Chydenius
Tanssi-ilta ja lauantai
Kaarlo Sarkia ja Einari Vuorela ovat keskeiset runoilijat, kun Kaisa Leppänen ja Kaj Chydenius tulkitsevat maalaisromantiikkaa. Ohjelman nimi tulee Heikki Asunnan runosta ”Laulu iltalypsyn aikaan”. Kantaesityksinä kuullaan Eila Kivikk’ahon ”Muisto” ja Tyyne Saastamoisen ”Vaikka olen vain hiekka joessa”.
Kaj Chydenius säestää ja juontaa. Duetoissa avustaa Kalle Chydenius. |
24.11.2014
klo 20 |
KOM-ravintola, Helsinki
Tiina Pitkänen ja Kaj Chydenius
Aiheellisia
Pienet musiikilliset runoilijamuotokuvat ovat Tiina Pitkäsen ja Kaj Chydeniuksen uuden lauluohjelman aiheita. Timo K. Mukka, Ilmari Kianto, V.A. Koskenniemi, Mirkka Rekola ja Aulikki Oksanen ovat mukana, samoin kuin suomalaisen kansanrunon suuret nimet Mateli Kuivalainen, Irina Sissonen ja Larin Paraske. Englannissa pistäydytään Chaucerin, Shakespearen, Rossettin ja Copen verran. |
15.12.2014
klo 20 |
KOM-ravintola, Helsinki
Sanna Kemppainen, Kari Hevossaari ja Kaj Chydenius
Älä ota pois
Eila Kivikk’ahon runous ja Kaj Chydeniuksen rakkauslaulut ovat uuden lauluohjelman sisältönä. Kymmenen runon Kivikk’aho-valikoima antaa myös ohjelmalle nimen, ”Älä ota pois” tulee runosta ”Muuan isämeitä”.
Väliajan jälkeen ovat vuorossa rakkausduetot, mm. ”Mitä kummaa se lienee” (Tatu Pekkarinen), ”Kansansävelmä” (Mustapää), ”Kuka olet rakkain” (Chorell/Ryömä) sekä ”Ensi kesä” (Jukka Itkonen). |
|
|
|
Vuoden 2013 menneet konsertit |
|
Vuoden 2012 menneet konsertit |
|
Vuoden 2011 menneet konsertit |
|
Vuoden
2010 menneet konsertit |
|
Vuoden
2009 menneet konsertit |
|